Lumenvalkea: 9. ja 10. luukku

Ennen kuin päästän teidät nauttimaan tuskani hedelmistä, pahoittelen, että tekstit ovat pahasti myöhässä (Note to self: ensi vuonna aloita joulukalenterin kirjoittaminen ajoissa).  Tähän luukkuun päätin yhdistää kaksi luukkua yhteen, mutta luulen että huomaatte kyllä kumpi on kumpaa luukkua.
Pikaisena lisäinfona, luulen että myös 11. luukku tulee myöhästymään, mutta toivon, että jo 12. luukku ilmaantuisi oikean vuorokauden sisällä.

Nyt, olkaa hyvät.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------
Kello näytti kahta minuuttia yli puolen yön. Silmu oli hereillä ja pakkasi kiivaasti tavaroita reppuunsa. Villasukkapari, Tonttujen Virallinen Taikaopas, eväspussi ja kartta löysivät tiensä nopeasti reppuun. Tytön pitäisi vielä löytää jostakin taskulamppu ja sukset, sillä Porovuokraamosta ei suostuttu vuokraamaan poroja alle 18-vuotiaille tontuille. Samassa tyttö muisti, että tuvan oven pielessä oli pystyssä suksia ja sauvoja.

Silmulla oli kiire, sillä hänellä olisi vain viisitoista minuuttia aikaa siihen, että yövahti heräisi ja lähtisi kiertämään Korvatunturia. Silloin Silmun lähtemisestä tulisi mahdotonta, sillä tavallista tarkempi yövahtitonttu Haukka varustettuna yökiikareilla huomaisi varmasti pitkin tiluksia hiippailevan tonttutytön.

Silmu rullasi reppuunsa vielä makuupussinsa ja asetti viestinsä odottamaan Tuisketta tai jotain muuta tonttua yöpöydälle. Sitten tyttö nykäisi kengät jalkaansa, veti villapaidan päänsä yli, otti takkinsa tuolin selkänojalta ja nykäisi hiippalakkiaan syvemmälle korviinsa.

Hiljaa tyttö avasi huoneensa oven ja hiippaili käytävässä varoen astumasta nariseville lankuille. Kotituvan ovea vasten odottivat vanhat puusukset ja sauvat. Silmu nappasi suksipaketin kainaloonsa ja hiipi talon sivulle laittamaan suksia jalkaansa. Viittä vaille puoli yksi, Silmu totesi tarkastaessaan rannekellon kuun kajossa. Silmu oli saanut kellon edellisenä iltana Värriltä.

Silmu palasi mielessään joulukuun yhdeksännen päivän iltaan.

Edellisenä iltana Aikakirjavaras oli jälleen käynyt Silmun huoneessa, joten aamulla Silmu oli päättänyt pyytää Värriä viettämään iltaa hänen kanssaan. Veruketta hän ei ollut aamulla keksinyt, mutta ruokatunnilla hän oli keksinyt kysyä apua Punakynän antaman esseen kanssa.

Siinä he olivat istuneet, kumpainenkin eripuolilla Silmun sänkyä, molemmat syventyneinä läksyihinsä. Välillä toinen heistä oli kysynyt jotakin lukemaansa liittyvää ja toinen oli yrittänyt vastata siihen parhaansa mukaan. Hetken aikaa Silmu oli harkinnut paljastavansa todellisen syyn sille, miksi oli halunnut viettää aikaa juuri koetta edeltävänä iltana, mutta oli pitänyt kuitenkin suunsa kiinni, sillä paljastus olisi saattanut vaarantaa hänen suunnitelmansa.

Aamupalalla Silmu oli kysynyt kaksosilta kaikkea mahdollista tietoa Korvatunturista, sillä pojat luultavasti tiesivät enemmän kuin Joulupukki Korvatunturin alueesta. Ensimmäisen kerran Silmu oli kiittänyt mielessään poikien tapaa tehdä kepposia ja ansoja ympäri Korvatunturia. 

Viimeksi eilen pojat olivat pelästyttäneet tonttuvanhuksia laittamalla wc-istuimen alle makaroneja. Lisäksi pojat olivat laittaneet Värrin huoneen oven päälle roikkumaan sangollisen höyheniä, jotka olivat tipahtaneet pojan päälle tämän avatessa huoneensa oven. Värri oli vielä aamupalallakin pyytänyt Silmua noukkimaan höyheniä pois pojan hiuksista.

Silmun onneksi pojat olivat antaneet mielellään tietoja Korvatunturista ja Silmu oli saanut tietää kaikki parhaimmat piilopaikat, oikopolut ja vaaralliset paikat. Niinpä hänellä olisi seuraavana iltana hieman vähemmän päänvaivaa.

Silmu lähti hiihtämään varoen vältellen kaikkia valoisia paikkoja kohti vanhaa Kalavajaa. Silmu oli löytänyt kirjastosta kaksi vuosisataa vanhan kartan, johon oli merkattu myös vanha Kalavaja. Tyttö oli laskenut, että sinne oli ainakin 40 kilometrin matka ja suksilla matkaa ei taivallettaisi hirvittävän nopeasti.

Silmu oli havahtunut siihen, että Värri oli hymyillyt hänelle ujosti. 
- Sinä nukahdit, poika oli sanonut pehmeällä äänellä.¨
Silmu oli nostanut kätensä kasvoilleen. Hänen onnekseen poskella ei ollut tuntunut kuolaa. Värri oli katsonut häntä niin suloisesti, Silmu hymyili onnellisena.

Silmu oli noussut istumaan sängylle ja oli noukkinut lattialle pudonneen Tonttujen Historian syliinsä. Silmu oli tunnustellut sotkuiseksi menneitä hiuksiaan ja oli harjannut pikaisesti hiuksensa ennen kuin oli uudelleen keskittynyt lukemaan Tonttujen Historiaa Kautta Aikojen. Sivusilmällä tyttö oli huomannut Värrin kirjoittavan muistiinpanoja vihkoonsa.

- Iltapalaa? Värri oli keskeyttänyt Silmun lukemisen puolituntia myöhemmin.
- Sopii, Silmu oli vastannut ja noussut venytellen jäykkiä jäseniään.
Värri oli odottanut Silmua ovenraossa kunnes Silmu oli saanut laitettua kengät jalkaansa ja kiedottua huivin kaulaansa. Herrasmiehen tavoin poika oli avannut Silmulle kaikki ovet. Kun he olivat päässeet pihalle, Värri oli hakenut varoen Silmun käden käteensä. Silmu oli hymyillyt salaa pimeyden turvin. Tytöstä oli tuntunut kuin hän olisi punastunut päästä varpaisiin.

Värri oli pitänyt häntä kädestä ja ensimmäistä kertaa koko aikana, jonka hän oli viettänyt Korvatunturilla, hän tunsi, ettei olisi halunnut olla missään muualla.

Silmu pysähtyi suurten kuusten juurelle pitämään taukoa. Kukaan ei huomaisi hänen lähtöään ennen kuin vasta aamulla ja silloin Silmu olisi ehtinyt vielä pidemmälle. Tyttö kaivoi repustaan termospullon ja kaatoi kuppiinsa lämmintä glögiä. Sitten tyttö otti taskustaan kartan ja taskulampun.
Hetken karttaa tutkailtuaan Silmu totesi, että oli kulkenut kuusi kilometriä. Vilkaisu rannekelloon paljasti kellon olevan viittä vaille kaksi.

Silmu pakkasi tavarat reppuunsa ja laittoi pimeydessä sukset takaisin jalkaansa. Hitaasti tyttö lähti hiihtämään ylös tunturin rinnettä.  Silmu ei kuitenkaan ollut sulkenut taskujaan ja tuuli nappasi mukaansa valkoiselle ruutupaperille piirretyn piirustuksen.

Silmu oli päästänyt irti Värrin kädestä heidän saavuttuaan Suuren Tuvan ovelle. Silmu ei ollut vielä halunnut kaikkien saavan tietää ajatuksistaan Värriä kohtaan, varsinkaan, kun Silmu itsekään ei ollut täysin varma ajatuksistaan. Värri oli katsellut Silmua ujona ja hämmentyneenä, mutta avattuaan oven, poika oli jo hymyillyt Silmulle normaalisti.

He olivat syöneet iltapalaa yhdessä Tuiskeen, Säihkeen ja kaksospoikien kanssa. Kaikki olivat keskustelleet iloisesti, mutta vain Silmu ja Värri olivat jääneet katselemaan toisiaan toisinaan hieman liian pitkään kuin kaveruksille olisi ollut sopivaa. Silmu saattoi vain kuvitella, mitä naapuripöydässä oli puhuttu.

Aikakirjavaras oli unohtunut Silmulta ensimmäistä kertaa kolmeen päivään. Silmu oli huokaissut hiljaa, sillä hänellä ei ollut enää kuin vajaa vuorokausi siihen, että hänen pitäisi olla valmiina lähtemään. Vielä voisit kertoa Tuiskeelle, pieni ääni hänen päässään oli sanonut. Et ole edes täysin varma siitä mikä sinua on vastassa, ääni oli jatkanut tolkuttamistaan.

Jos hän kertoisi Värrille, Silmu oli miettinyt, poika vain saattaisi partiopojan reippaudessaan marssia ensitöikseen Tuiskeen puheille ja Tuiske onnistuisi kuitenkin estämään hänen lähtemisensä, mikä taas tarkoittaisi, ettei Aikakirjavarasta saataisi vieläkään kiinni. Kaikkein eniten tässä kummallisessa maailmassa, Silmu toivoi saavansa tavata vielä oikeat vanhempansa.

Äkkiä Silmulle oli tullut ikävä Reettaa, jolle tyttö oli voinut aina puhua aivan kaikesta. Reetta ei ollut koskaan tuominnut, vaan oli yrittänyt keksiä jotakin ratkaisua Silmun ongelmiin. Toisinaan Silmu oli ollut aivan kamala ystävä ja perunut tapaamisia tavatakseen jonkun pojan kanssa, mutta silloinkaan Reetta ei ollut loukkaantunut. Oikeastaan hänellä ei ole koskaan ollut yhtä hyvää ystävää kuin Reetta.

Silmu oli ottanut kännykkänsä taskustaan ja avannut viestikansion. Silmu oli napauttanut kuvaketta, jossa näkyi Reetan kuva. Silmulle oli avautunut kirjoitusnäkymä, ja Silmu oli kirjoittanut Reetalle pikaisen viestin.

”Ikävä sinua,
toivottavasti nähdään
pian. Sano äidille 
terveisiä.” Silmu oli kirjoittanut.

Silmu oli painanut pikaisesti lähetä-nappia ja oli huomannut Värrin katselevan tyttöä kiinnostuneena.
- Mitä sinä tuolla aparaatilla teit? Värri oli kysynyt hämmentyneenä.
- Etkö ole ennen puhelinta nähnyt? Silmu oli sanonut nauraen.
Poika oli kaivanut vastaukseksi oman puhelimensa taskustaan ja heiluttanut sitä ilmassa.
- Ollaanpas sitä edistyksellisiä, Silmu oli sanonut naurun seasta.
- Mutta hei oikeasti, näytit niin surulliselta, Värri oli udellut vakavana.
- Laitoin vain kaverille viestiä, Silmu oli sanonut ja katsonut kädessään värissyttä puhelinta.

Silmu oli avannut viestin pikavalikosta. Reetta.

”Niin mullakin sua,
oikeastaan kamala ikävä,
missä ihmeessä sä olet?” Reetta oli vastannut.

Silmu pysähtyi katselemaan hämärässä aukeavaa maisemaa. Kaikkien kuusien oksat olivat lumessa ja missään ei näkynyt ristinsielua.  Silmun pitäisi lähteä tästä etelään, muttei nähnyt kompassia ilman taskulamppua. Löydettyään taskulampun hämärässä, sen valo välähti kaksi kertaa ja lamppu sammui. Silmu kirosi ääneen. Tyttö ei ollut varma, oliko pakannut mukaansa pattereita.

Etsiessään pattereita Silmu taputteli taskujaan ja huomasi, että aiemmin taskussa ollut piirustus oli kadonnut sieltä. Sen oli ollut pakko tippua jonnekin matkan varrelle. Silmu istui surullisena maahan, hänen teki mieli itkeä.

Ruokailusta lähdettyään Värri ja Silmu olivat kävelleet hiljaisina takaisin Silmun huoneelle. Poika oli pitänyt jälleen Silmulle ovia auki. 
- Onko sinulla vielä paljon luettavaa? Värri oli kysynyt heidän istuuduttua sängylle.
- Eipä oikeastaan, Silmu oli vastannut ja jäänyt odottamaan, että Värri paljastaisi mitä hänellä oli mielessään.
- Haluaisitko istua sitten hetken ihan paikallasi? Värri oli kysynyt.
- Miksi? Silmu oli vastannut.
- Että saan tämän valmiiksi, Värri oli sanonut ja osoittanut vihkoaan.
Silmu oli kurtistanut vastaukseksi kulmiaan, mutta oli hyväksynyt pojan ehdotuksen.

Värri oli ottanut vihkonsa käteensä ja sävyttänyt selvästi jotakin lyijykynällä. Silmu oli yrittänyt istua mahdollisimman paikoillaan, mutta ei ollut voinut mitään sille, että oli vilkuillut Värriä tämän tästä sivusilmällä. Viimein poika oli laskenut kynänsä pois kädestään ja nyökännyt Silmulle kiitokseksi.
- Näytä sitä minulle, Silmu oli pyytänyt käännyttyään istumaan poikaan päin.

Silmu oli istunut kuvassa puremassa kynäänsä ja lukemassa kirjaa. Tytön kasvoille oli karannut muutama hiussuortuva, ja hän oli näyttänyt kuvassa todella keskittyneeltä. Silmun mielestä kuva oli ollut upea.

- Se on sinulle, Värri oli sanonut ja hymyillyt Silmulle ujoa hymyään.
- Kiitos, Silmu oli sanonut ja tarkoittanut sitä todella.
Silmu oli siirtynyt halaamaan Värriä. Poika oli tuoksunut hyvälle, ripaus hunajaa ja myskiä sekaisin.
- Kiitos, kiitos, kiitos, Silmu oli kuiskannut halatessaan poikaa.
- Ei mitään, poika oli sanonut ja puristanut Silmua tiukemmin halaukseensa.
- En tiennyt, että osaat piirtää, Silmu oli sanonut poski pojan rintaa vasten.
- Minulla oli maailman paras malli, poika oli sanonut ujosti.

Silmu löysi patterit reppunsa pohjalta ja vaihtoi ne pikaisesti taskulamppuunsa. Nyt hänen pitäisi lähteä kulkemaan etelään vuoren rinnettä pitkin, mutta samalla varoa, ettei päätyisi Venäjän puolelle. Kartta oli siltä ajalta, jolloin koko Korvatunturi oli vielä kuulunut Suomen maille.

Silmu muisti netistä lukeneensa, että tunturin itäosa kuului nykyisin Venäjälle ja sen vuoksi hänen täytyisi olla tarkkana, ettei hän päätyisi luvatta väärille maille. Toisaalta Silmulla ei pitäisi olla vaaraa, ellei hän eksyisi.

Silmu kasasi tavaransa maasta, varmisti oikean suunnan ja lähti jatkamaan matkaansa kohti Kalavajaa.

11. luukku