Lumenvalkea: 7. luukku

Silmu istui jähmettyneenä sängyllään. Viesti tuntui polttavan reiän yöpöytään. Kaikista kummallisista tapahtumista yksi oli varma: Aikakirjavaras oli palannut. Silmu katui jokaista sekuntia siitä lähtien, kun oli yöllä herännyt ja lähtenyt Tuiskeen matkaan. Katumuksen ainoa haittapuoli oli se, ettei tehtyä saanut enää tekemättömäksi.

Silmu vilkaisi vielä kerran viestiä.

”TuLe vAnhALLE KALAvAjALLE
12. jouLuKuuta mENNEssä,
tErvEIsIN AikakIrjAvArAs.”, siinä luki.

Puistatus kulki Silmun lävitse. Silmu tiesi, ettei kukaan tulisi tälläkään kertaa saamaan Aikakirjavarasta kiinni, ellei hän menisi kalavajalle. Pelottavinta kaikessa oli, että hänellä ei ollut aavistustakaan kuka ja mitä hänellä olisi vastassa.

Silmu nukkui levottomasti kaksi tuntia, kunnes kelloradio pärähti soimaan. Hänellä oli edelleen edellisen päivän vaatteet yllänsä ja valot päällä. Silmu nappasi pyyhkeensä ja pesupussinsa kainaloonsa ja hiippaili suihkuun vilkuillen jatkuvasti ympärilleen. Silmu puri huultaan, ettei kirkuisi pelosta.

Kuumalle käännetty suihku ja piparmintulle tuoksuva shampoo rauhoittivat Silmun ylikierroksilla käyviä hermoja. Kuivattuaan hiuksensa huolellisesti pyyhkeeseen, Silmu selvitti kutrinsa harjalla ja sitoi hiukset nutturalle niskaan. Kun hän ei enää keksinyt tekosyytä pysytellä suihkussa, hän nappasi pesupussinsa kainaloonsa ja palasi huoneelleen.

Silmu oli jo melkein avaamassa ovea, kun oven alta tuleva valonkajo paljasti jonkun seisovan huoneessa. Silmun sydän hyppäsi kurkkuun, Aikakirjavaras oli jo kerran käynyt Silmun huoneessa, eikä tyttö keksinyt yhtäkään syytä miksei varas voisi olla siellä nytkin. Silmu keräsi kaiken rohkeutensa ja puristi toisen rystysensä nyrkkiin valmistautuen lyömään tarvittaessa.

Hän painoi kahvaa alemmas ja avasi oven.

Silmun helpotukseksi huoneessa seisoi Tuiske. Mies näytti erittäin huolestuneelta ja keskittyneeltä ajatuksiinsa. Silmu vilkaisi hätääntyneenä kohti yöpöytää ja huomasi helpotuksekseen, että viesti oli edelleen piilotettuna Tonttujen virallisen loitsukirjan väliin.
- Tuota, minä taidan mennä odottamaan ulkopuolelle, että saat jotakin yllesi, Tuiske sanoi ja suuntasi punastuneena kohti ovea.

Silmua nauratti. Aina niin vakava ja tärkeilevä Tuiske oli nolostunut Silmun paukahdettua sisälle huoneeseensa pyyhe ympärillään. Aiempi jännitys sykki adrenaliinina suonissa ja lopulta Silmu ei voinut mitään sille, että nauroi tilanteen nurinkurisuudelle vedet silmissä. Tuiske katseli häntä selvästi huvittuneena ennen kuin sulki oven.

Silmu suuntasi vaatekaapille ja päätti ottaa ylleen jotakin tuttua ja turvallista. Rintsikoiden ja sukkien löydettyä lattialle heitettyyn vaatekasaan, Silmu kaivoi kaapin perältä pienen pussin, jossa oli kaikkein tärkein asia Silmun maailmassa. Taisteltuaan pussin solmun kanssa, Silmu veti ulos pussista hopeisen lintukorun ja kiinnitti sen roikkumaan kaulaansa.

Vedettyään vaatteet ylleen, Silmu avasi nutturan ja päästi kihartuneet lumenvalkeat hiuksensa laskeutumaan hartioille. Silmu kietoi paksun kaulahuivin kaulaansa ja nykäisi huopakenkänsä jalkaan.

- Aamupalalle? Silmu kysyi Tuiskeelta avatessaan oven.
- Sopii, Tuiske sanoi edelleen hymyillen Silmun aiemmalle kikatuskohtaukselle.
- Miten nukuit? Mies jatkoi, kun he kävelivät kohti Suurta Tupaa.
- Huonosti, Silmu sanoi ja irvisti.
- Anteeksi se sellainen pöllähtäminen sinne huoneeseesi, Tuiske sanoi ja katseli kiinnostuneena puita. – Mutta sinä tiedät millainen kiusankappale Punakynä osaa olla.
Silmu nyökkäsi ymmärtäväisenä.
- Viimeksi kun jätit koulupäivän välistä, Punakynä tuli toimistooni huutamaan ja käski varmistaa, ettei niin tapahtuisi toista kertaa, Tuiske sanoi ja irvisti.

Silmu ymmärsi viimein, miksi joku kävi aina varmistamassa, että hän oli menossa kouluun. Typerä, jäkättävä Punakynä Silmu kirosi mielessään. Aikakirjavarkaan käskyä oli entistä hankalampi toteuttaa, koska hänen katoamisensa huomattaisiin heti.

Hän oli aiemmin toivonut saavansa hieman etumatkaa mahdollisiin etsijöihin, mutta nyt hänen toiveensa tuntui turhalta. Silmu alkoi kehitellä suunnitelmaa mielessään.

1. Etsi kartta, johon on merkitty vanha kalavaja.
2. Yritä saada kuulustelupöytäkirjat käsiisi.
3. Hankkiudu eroon lapsenvahdeista.
4. Pääse jotenkin tapaamaan Aikakirjavarasta.
5. Selviydy hengissä.

Tuiske avasi Suuren Tuvan oven ja Silmu suuntasi naulakoille viemään kaulahuivia. Silmu hengitti syvään ja painoi suunnitelman mieleensä. Onnekseen Silmu tiesi, mistä saattoi löytää kaikkein kattavimman kartan Korvatunturista ja sen lähialueista. Koulusta. Kerrankin Silmu kiitti Punakynän pikkutarkkuutta joissakin asioissa.
- Ai niin, sinulle tuli tämä, Tuiske sanoi ja ojensi valkeaa kirjekuorta Silmulle heidän jonottaessa ruokalinjastossa

Käsiala oli äidin, tai sen ihmisen, jota hän oli pitänyt koko ikänsä äitinään. Hetken Silmu kaipasi enemmän kuin koskaan takaisin ihmisten maailmaan ja äidin turvalliseen syliin. Silmu pyyhkäisi poskelle valuneen kyyneleen, kun tytön takana ollut kärttyinen tonttu tökkäsi Silmua liikkumaan eteenpäin.

Pöydässä Silmu avasi kirjeen.

Silmu,
Luojan kiitos sinä olet kunnossa.
Tule pian kotiin.
Meillä on niin paljon puhuttavaa.
Äitisi

Kirjeen viesti oli lyhyt ja ytimekäs, mutta se voimisti Silmun kaipausta entisestään.
Kaipaus vaihtui kuitenkin pian joksikin muuksi selittämättömäksi tunteeksi, kun Värri ilmestyi Silmun näkökenttään. Poika seisoi ruokajonossa ja hymyili pienesti Silmulle. Ainakin hetkellinen rauha oli saavutettu, Silmu iloitsi.

Haiku pamautti tarjottimensa pöytään Kaikun seuratessa veljensä perässä. Silmu hätkähti ajatuksistaan. Aamutunnit olivat menneet häneltä täydessä sumussa.
- Mitä sinä, Kaiku aloitti.
- Oikein ajattelet? Haiku päätti kysymyksen.
- Ei kuulu teille, Silmu sanoi edelleen kiukkuisena poikien heitettyä häntä lumipalloilla matkalla ruokailuun.
- Ei sitten, pojat tuhahtivat yhteen ääneen.
Samassa Värri suuntasi askeleensa kohti heidän valloittamaansa pöytää.
- Voinko istua tähän? Poika kysyi kohteliaasti.
- Sopiihan se, kaksoset sanoivat nyökytellen vastaukseksi.

Silmu hämmensi keittoa kuunnellen poikien keskustelua kauko-ohjattavien autojen tarpeellisuudesta. Silmu tunsi vieläkin selässään katseet, jotka olivat kohdistuneet häneen Värrin istuttua pöytään.  Tyttöjen välinen kilpailu ei nähtävästi kadonnut Korvatunturillakaan.

Pojat olivat juuri lyömässä vetoa siitä, kuinka monta kertaa joululahjatoivelistoissa esiintyy tavallisten leluautojen sijasta kauko-ohjattava auto, kun Silmu päätti puuttua keskusteluun.
- Anteeksi, että keskeytän vedonlyöntinne, mutta onko kukaan kuullut jostain vanhasta kalavajasta? Silmu yritti kysyä kuin ohimennen.
- Pelkkää legendaa, Värri vastasi.
- Kuinka niin? Kaksoset kysyivät.
- Tuiske selitti jostain sellaisesta aamulla, mutta ei kertonut tarkemmin, Silmu valehteli.

Myöhemmin Silmu tutkaili luokkahuoneen perälle kiinnitettyä vanhaa karttaa etsien vanhaa kalamajaa. Tunnin alkaessa hän joutui kuitenkin palaamaan pettyneenä paikalleen.

Yhdessäkään kartassa ei ollut merkittynä minkäänlaista kalavajaa.

8. luukku