Lumenvalkea: 5. luukku

 Silmu istui Suurella Tuvalla Haikun ja Kaikun kanssa ja joi kolmatta kuppiansa kahvia. Silmu oli nähnyt painajaisia ja aamutunnit koulussa eivät olleet helpottaneet asiaa. Opettaja Punakynä oli aamulla ilmoittanut pitävänsä Silmulle kirjallisen kokeen jouluviikolla ja Silmulla oli vielä puolet kirjoista lukematta.

- Miten sinä… Haiku aloitti.
- Voit juoda noin paljon kahvia? Kaiku lopetti kysymyksen.

Siihenkin Silmu oli tottunut. Tonttukaksoset eivät koskaan sanoneet yhtäkään lausetta täysin itse, aivan kuin he olisivat samat aivot. Tunnillakin opettaja Punakynän kysyessä jommaltakummalta kaksospojista kysymyksen, oli varmaa, että pojat vastasivat vähintäänkin kysymykseen. Onnekseen Silmu oli kuitenkin oppinut erottamaan Haikun Kaikusta, jolla oli r-vika.

- Tämä on vielä todella vähän, ja minua väsyttää, Silmu puolusteli ja hörppäsi kahvia.
Samassa opettaja Punakynä kiljui salin toiselta puolelta ja tonttuoppilaiden oli palattava luokkaan.

- Tänään pääsemme vierailemaan Tonttujen Ompelimossa, jossa pääsemme jälleen tutustumaan yhteen tonttuammattiin, opettaja Punakynä alusti tulevaa vierailua, tonttuoppilaiden liikehtiessä levottomasti luokassa.
- Haiku ja Kaiku, ottakaa opiksenne viime kerrasta, raportoin edelleen vanhemmillenne ja voin edelleen halutessani erottaa teidät Tonttukoulusta, opettaja Punakynä keskeytti kaksosten juonittelut.

Kaksospojat nääs osasivat juonitella ja tehdä kepposia. Sen Silmu oli saanut tuta ruokailusta lähdettäessä, kun oli löytänyt kengistään ikuista lunta, josta kerrottiin Tonttujen Virallisessa Taikaoppaassa. Loitsun alkuperäinen tarkoitus oli helpottaa Joulupukin työtä vähälumisina jouluina, mutta ilmeisesti loitsua saattoi soveltaa myös kepposiin, Silmu mietti katkerana.

- Nyt vielä ennen kuin lähdemme, voisitte valita itsellenne parin, jonka kanssa teette lyhyen kirjallisen tehtävän Tonttu Ompelimosta, opettaja Punakynä sanoi ja tontut alkoivat kiivaasti päättää pareja.
Silmu tuijotti pöytää. Hän ei ollut tutustunut vielä kunnolla kehenkään muuhun kuin Haikuun ja Kaikuun ja kun pojat olivat aina toistensa parit, ei hän keksinyt ketä olisi kysynyt pariksi.
- Sulla ei taida olla vielä paria, Värri sanoi ja käveli Silmun viereen.
- Ei joo, Silmu vastasi ja hymyili pienesti.
- Kaikilla muilla taitaa olla jo pari, joten meistä taitaa tulla sitten se viimeinen, Värri sanoi ja väläytti leveän hymyn.

Muutama luokan tonttutytöistä katseli Silmua kateellisena, eikä Silmu voinut olla vertaamatta tilannetta lukioon. Silmu muisti vieläkin, kun oli lukion ensimmäisellä luokalla tutustunut ylemmällä vuosikurssilla olleeseen poikaan ja kuinka oli tuntenut muiden tyttöjen katseet selässään. Sitä tunnetta Silmu ei kaivannut. Eikä hän ollut koskaan edes seurustellut, vaikka Reetta oli yrittänyt parittaa Silmua yläasteelta lähtien monien poikien kanssa.

Opettaja Punakynän johdolla he kävelivät kohti Lelupajan takana sijaitsevaa Ompelimoa. Jo oven ulkopuolelle asti kuului äänekäs ompelukoneiden hyrinä ja sisälle astuttuaan Silmu näki valtavat kangasrullat ja lankoja notkuvat hyllyt.
- Jakautukaa pareihin ja tutustukaa ensiksi johonkuhun ompelimon tonttuun! Opettaja Punakynä huusi ompelimon melun ylitse.

Silmu käveli Värrin perässä ompelimon yhteydessä olevaan sivuhuoneeseen, jossa muutama hyvin vanhalta näyttävä tonttu neuloi pitkiä villasukkia, villapaitoja ja kaulaliinoja.
- Tehän tulitte juuri sopivasti, harmaahapsinen tontturouva sanoi.
- Sinä tyttö siinä, otahan tuosta kutimet ja ettei poika jäisi aivan toimettomaksi, niin otahan tästä tällainen ristipistotyö, toinen tontturouva jatkoi.
- Eikä pistellä sitten joulupipareita sinne ristipistotyöhön, kolmas tontturouva sanoi narisevalla äänellä.

Silmu nappasi kutimet ja aloitetun työn korista ja Värri jäi seisomaan ovelle nolostuneena.
- No, poika, aika on rahaa, ei meillä ole koko joulukuuta aikaa, ensimmäinen tontturouva sanoi.
Värri otti tuolin oven takaa ja otti vastaan toisen tontturouvan tarjoaman ristipistotyön.

- Keitäs nuoria sitä oikein ollaan? Kolmas tontturouvista kysyi samalla antaen lisää vauhtia keinutuolilleen.
- Silmu, Silmu esitteli itsensä.
- Värri, Värri sanoi edelleen nolostuneena tontturouvan huomautuksesta.
- Tässä ovat Marenki, Helmi ja minä olen Silmukka, ensimmäinen tontturouva esitteli.
- Kenenkä lapsia sitä oikein ollaan? Helmi kysyi.
- Minä olen Kanelin ja Tuiskun lapsia, Värri vastasi.
- Onko Kaneli sieltä makeisosastolta? Marenki kysyi.
- Sieltä juuri, Värri sanoi ja pisti neulalla sormeensa.
- Miksi sinä annoit pojalle parsinneulan sijasta terävän, Silmukka tenttasi Marengilta.
- Jaa, en minä huomannut, Marenki vastasi ja ojensi Värrille laastarin.

Silmu keskittyi neulomaansa kaulaliinaan ja toivoi hartaasti, etteivät uteliaat tontturouvat kyselisi hänen vanhemmistaan mitään. Tuiske ei vieläkään, lupauksistaan huolimatta, ollut kertonut Silmulle mitään hänen vanhemmistaan ja tarinastaan. Toivo oli kuitenkin turha, sillä kyseltyään riittävästi Värristä, tontturouvat kääntyivät Silmun puoleen.

- Keitä ne sinun vanhempasi sitten ovat? Helmi kysyi.
- Minä en oikein tiedä, Silmu vastasi ja kiemurteli tuolillaan.
- Miten niin et tiedä? Marenki kysyi hämmästyneenä.
- Silmu on se tyttö, joka oli pienenä päätynyt postipakettiin, Värri selitti.
- Sepäs selittääkin, Silmukka nyökkäsi tyytyväisenä.

Voi ei, Silmu ajatteli, kaikki Korvatunturilla tiesivät siis, miksi hän oli uusi. Säihke ja Säihkeen suuri suu, Silmu kirosi mielessään. Mutta juuri nyt hän olisi kaivannut kaikkein vähiten, että uteliaat tonttuvanhukset saivat tietää hänestä sen, sillä tämän jälkeen kukaan ei muistaisi Silmua muuna kuin tonttuvauvana, joka joutui postipakettiin.

- Minä tapasin kerran sinun isäsi, Marenki kertoi ja hymyili ystävällisesti Silmulle.
- Anteeksi kuinka? Silmu kysyi ja ei ollut uskoa kuulemaansa.
- Eikös se Silmun isä ole Höylän pojanpoika, Helmi kyseli ystävältään ja yritti selvittää sukulaissuhteita.
- Juuri näin, Silmukka nyökkäsi vakavana Helmille.
- Itseasiassa hyvinkin samalla tavalla kuin sinut ja Värrin juuri nyt, Marenki sanoi ja sai Värrin posket punehtumaan.
- Mutta silloin Tonttukoulun johtajaopettajana oli vielä opettaja Puikko, Silmukka pisti väliin.
- Ja me olimme vuosisadan verran nuorempia. Helmi jatkoi.
- Hänhän oli silloin viemässä tyttöään joulutanssiaisiin, mutta minä en millään saa päähäni, mitkä heidän nimensä olivat, Marenki sanoi ja mietti otsarypyssä.

Olivatko Silmun isä ja äiti voineet käydä yhdessä täällä samassa paikassa? Ja nyt hän oli täällä yhdessä Värrin kanssa. Mutta hän ja Värri eivät todellakaan olleet pari, vaikka epäilemättä moni tontturouvat olettivat niin.

- Oletko sinä kysynyt Silmua pariksesi joulutanssiaisiin? Helmi kysyi Värriltä.
- No tuota… Värri kiemurteli vuorostaan tuolillaan, kolmen uteliaan ja yhden hämmästyneen silmäparin kiinnittyessä poikaan.
- En ainakaan vielä, Värri vastasi ja irvisti vastauksensa perään.
- Meistä olisi kuitenkin mukavaa nähdä teidät parina, kun kaihan te muuten olette jo pari? Silmukka kysyi ja kolme silmäparia tuijottivat nuoria uteliaina.

Ilma pakeni Silmun keuhkoista. Tontturouvat olivat aivan uskomattoman uteliaita.
- Minä olen ollut täällä vasta muutaman päivän, Silmu pihahti ja haukkoi happea.
- Eikä me olla vielä edes oikein tutustuttu, Värri jatkoi.
- No sehän on harmi, Helmi sanoi selvästi pettyneenä.
Lukisivat rakkausromaaneja, Silmu ajatteli kiukkuisena.

Lopun tutustumisaikansa he käyttivät keskustellen ompelimosta ja siitä miten tontturouvat tulivat vielä eläkepäivinänsä neulomaan ompelimolle. Paluumatkalla koululle Värri pysytteli muun joukon kanssa ja Silmu käveli yksin ryhmän perässä. Kuitenkin hieman ennen koulunovea Värri jättäytyi porukan taakse ja pysäytti Silmun.

- Olen pahoillani, en muistanut, että mummot olivat niin uteliaita, Värri sanoi ja irvisti.
- Ei se mitään, Silmu sanoi ja kiitti onneansa, että tontturouvien aiheuttama kiukku oli jo laantunut.
- Tavataanko joku päivä koulun jälkeen Suurella Tuvalla, niin tehdään se Punakynän antama tehtävä? Värri kysyi äänellä, josta kuulsi hienoinen hermostuneisuus.
- Sopii, vaikka maanantaina?
- Käy.

Silmu oli jo jatkamassa matkaansa, kun Värri tarttui Silmun hihasta kiinni.

- Minä kyllä voisin oikeasti tanssia kanssasi joulutanssiaisissa, Värri sanoi ujona.
- Eikä tällä kysymyksellä ole mitään tekemistä mummojen kanssa, Värri jatkoi.

5. luukku