Lumenvalkea: 3. luukku

Silmu istui sängyllä ja repi vaaleaa kirjekuorta auki. Silmu tunnisti käsialan olevan hänen äitinsä, avattuaan kirjepaperin taitoksen.

Silmu rakas,
Meillä on jo nyt kova ikävä sinua, tulisithan kotiin.
Luin juuri pöydälle jättämäsi viestin.
Korvatunturille? Mitä ihmettä sinä siellä teet?
Isäsi on huolissaan, pelkää, että sinulla on joku poika.

Isäsi ei haluaisi, että puhun tästä, mutta epäilen,
että olet löytänyt syntymätodistuksesi.
Meidän olisi pitänyt kertoa tästä jo aikoja sitten,
mutta sinä – kuten veljesikin – olet adoptiolapsi.

Vanhempasi olivat jättäneet sinut osittaisen 
syntymätodistuksen kanssa postipakettiin.
Tiedämme, että olet syntynyt jossakin pohjoisessa,
siksi isäsikin epäilee, vaikkei myönnä, että olet lähtenyt juuri siksi.

Tule kotiin, niin jutellaan.
Äiti

Silmu luki kirjettä uudelleen ja uudelleen. Hän muisti takan reunalla olleen perhekuvan, josta näki tavallista paremmin, että hän oli perheensä ainoa, jolla oli vaaleat hiukset. Kun Silmu oli vuosia sitten kysynyt syytä hiusten värierolle, olivat vanhemmat selittäneet sen sukupolvien yli hypänneellä värisävyllä, kuuleman mukaan ainakin Silmun isoisoäidillä olisi ollut vaaleat hiukset. Kaikki se oli ollut valhetta.

Kiukku kylvi siemenensä Silmuun. Äiti ja isä olivat pitäneet adoption salassa. Ensimmäistä kertaa Silmu uskoi täysin Tuiskeen sanat, mies ei sittenkään ollut umpihullu. Silmu tunsi olonsa petetyksi ja lohduttomaksi.

Silmu ei aikonut palata enää koskaan kotiin. Hänestä tulisi kapinallinen. Hän pysyisi aina Korvatunturilla, hän ei edes vastaisi äitinsä kirjeeseen.
Tyttö kääriytyi peittoon ja itki lohduttomasti.

Silmu havahtui hereille painajaisesta ja vilkaisi kelloa, vartin yli yksi iltapäivällä. Joku oli tuonut yöpöydälle tarjottimen, jossa oli kulhollinen keittoa ja kasa joulupipareita. Silmu kohottautui istumaan ja veti tarjottimen syliinsä ja kaivoi repusta H.C. Andersenin kootut sadut.

Silmun syötyä viilenneen keiton ja tuhottuaan puolet pipareista, Säihke koputti oveen ja astui sisälle.
- Minä ajattelin, että piparit toisivat paremman olon. Säihke sanoi ja istui vuoteelle.
- Onko sinulla vielä huono olo eilisestä? Säihke kysyi, kun Silmu ei vastannut mitään.
Silmu ojensi yöpöydällä levänneen kirjeen Säihkeelle. Säihke luki kirjeen nopeasti ja sulki kirjeen takaisin kuoreensa.
- Ymmärrän, Säihke sanoi surullisen näköisenä.
- Voin sanoa Tuiskeelle, että olet kipeä, kun Tuiske ihmettelee, mikset mennyt kouluun.

Silmu nyökkäsi edelleen vaitonaisena. Koulu. Senkin hän oli unohtanut. Tuiske olisi takuulla vihainen hänelle. Silmu selvitti ääntään.
- Sano Tuiskeelle, että minun särki päätä, Silmu pyysi ja katsoi Säihkettä anovasti.
- En halua ainakaan vielä puhua hänen kanssaan kirjeestä, Silmu selitti. – Vaikka Tuiske tietääkin aina kaikesta kaiken.
- Aivan miten haluat, Säihke sanoi ja hymyili Silmulle. – Yritän pitää Tuiskeen kiireisenä.
- Porojen valjaita ei ole tarkastettu vuosikausiin… Säihke hioi suunnitelmaa.
- Ja elektroniikkapajalla tarvitaan tarkistusta, Silmu lisäsi salaliittolaisen elkein.

Säihkeen lähdettyä Silmu syventyi takaisin kirjaansa. Tarinat hukuttivat hänen sekavat ajatuksensa alleen ja Silmu nautti päästyään irti kehää kiertäneistä ajatuksista.

Silmu heräsi kolmen koputuksen sarjaan ovellaan. Tuiske kurkisti ovenraosta haroen lyhyitä hiuksiansa. Silmu huokaisi ja nyökkäsi Tuiskeelle, joka astui sisälle Silmun huoneeseen.
- Olen hieman huolissani, Tuiske aloitti. – Tämä on vasta toinen päiväsi Korvatunturilla, mutta olet jo nyt jättänyt menemättä kouluun, etkä ole käynyt yhdelläkään ruualla, lisäksi et ole ilmoittanut mistään minulle tai opettajallesi. Säihke kyllä sanoi, että sinulla on pää kipeänä, mutta epäilen, että olet vain huijannut Säihkettä, Tuiske lateli ja käveli ympäri Silmun pientä huonetta.
- Johtavan tontun asemassa minun pitäisi antaa sinulle rangaistus, mutta en millään haluaisi, Tuiske vaikeroi. – Anna minulle jokin selitys, äläkä vain istu siinä hiljaa!

Silmu ojensi äitinsä kirjeen Tuiskeelle, joka asetti pienet lukulasit silmilleen.
- Jaahas, jaahas, tämä selittääkin paljon, selittää varsin paljon, Tuiske sanoi ja naputti otsaansa mietteliäänä.
- Minä jätän tämän päiväisen huomiotta, mutta katsokin, että menet huomenna tonttukouluun, Tuiske sanoi vakavalla johtajatontun äänellään.
- Lupaan, Silmu vastasi.

Tuiske kääntyi kannoillaan ja lähti pois huoneesta samalla, kun Säihke tuli tuomaan lautasellisen riisipuuroa.
- Tuiske ei sitten niellyt kaikkia selityksiäni? Säihke kysyi, kun Tuiske oli ehtinyt reilusti kuuloetäisyyden ulkopuolelle.

Silmu nyökkäsi suu täynnä kuumaa puuroa. Hörpättyään viileää maitoa ja syötyään lautasensa tyhjäksi, Silmu alkoi keskustella Säihkeen kanssa.
- Minua jäi aiemmin mietityttämään, Silmu aloitti. – Että miksi äidin kirje saapui niin nopeasti?
- Nyt on joulukuu, joten postia tuodaan useamman kerran päivässä. Lisäksi meillä on paljon omia postitonttuja, jotka osaavat lähettää Korvatunturille tulevia kirjeitä erityisiä postiputkia pitkin, Säihke selitti.
- Puhdas sattumien summa siis, Silmu nitoi oppimansa yhteen.

Silmu pyyhki suunsa lautasliinaan ja siirsi tarjottimen pois sylistään. Säihke vilkaisi kelloaan ja pomppasi ylös vuoteelta.
- Minä voin viedä tarjottimen, käy sinä nukkumaan. Nähdään aamiaisella! Säihke sanoi ja nappasi tarjottimen kantoonsa.
- Nähdään! Silmu vastasi juuri ennen kuin huoneen ovi sulkeutui.

Aamulla Silmu oli ensimmäisten joukossa Suurella Tuvalla. Hän oli nukkunut yönsä levollisesti ja herännyt, kun tontturadio oli aloittanut joululauluvarttinsa seitsemältä. Hänellä ei ollut ollut muutakaan tekemistä, joten harjattuaan hampaansa ja vaihdettuaan vaatteensa, Silmu oli suunnannut ensin kohti Suurta Tonttujen Postitoimistoa viemään kirjettä ja jatkanut sitten Suurelle Tuvalle.

Silmu istui ikkunan viereen ja tuijotti ulos pimeään. Tottuisiko hän vielä kaamokseen? Hänen olisi pakko, mikäli hän halusi jatkaa asumistaan Korvatunturilla.

 Säihke raahautui unisena saliin, kun Silmu oli jo poistumassa takaisin huoneeseensa.
- Huomenta! Silmu toivotti ja huomasi Säihkeen heräävän.
- Huomenta! Säihke sanoi ja haukotteli makeasti.
- Sinä taisit nukkua vuorostasi huonosti, Silmu totesi.
- Näin pääsi käymään, erehdyin pelaamaan tonttupokeria yhdessä vanhojen luokkalaisteni kanssa. Säihke sanoi ja haukotteli niin makeasti, ettei lauseen lopusta meinannut saada lainkaan selvää.

Silmu tervehti aamulla toimistossa näkemäänsä postitonttua, sekä paitansa väärinpäin pukenutta Sahramia. Jos Silmu osasi oikein päätellä, olivat Sahrami ja Säihke olleet selvästi samaan aikaan tonttukoulussa.

Kellon ollessa muutamaa minuuttia vaille yhdeksän, Silmu pakkasi kynänsä ja vihkonsa pieneen ruskeaan pussiin ja suuntasi askeleensa kohti tonttukoulua.

Opettaja Punakynä oli pyylevä, violettiin tonttumekkoon pukeutunut 300-vuotias tonttu. Hänellä oli suippo hiippalakki ja puukengät. Opettaja Punakynä puhui korkealla ja kovalla äänellä, joka hukutti alleen toiveikkaimmatkin supattelijat. Opettaja ei ollut tuhlannut aikaa esitelläkseen Silmua muulle luokalle, vaan oli antanut Silmulle kirjalistan ja passittanut hänet istumaan paikalleen, keskelle luokkaa.

Ruokatuntiin mennessä Silmu oli saanut ystäviä kaksostontuista Haikusta ja Kaikusta. He tapasivat heitellä toisiaan paperipalloilla tuntien aikana ja, kun Silmu oli osunut tulituksen kohteeksi kolmannen kerran, olivat tontut päättäneet tutustua uuteen oppilaaseen tarkemmin. Silmulle poikien tunnistaminen oli haastavaa, koska pojat olivat identtiset vaatekertaa myöten, vain jommankumman r-vika erotti pojat toisistaan.

Silmu istui jo luokassa, kun Värri käveli sisälle luokkaan. Poika oli siis samalla luokalla. Värri vilkaisi pikaisesti Silmua ennen kuin suunnisti omalle paikalleen. Silmu yritti turhaan hillitä mahassa vilkkaasti lentäviä perhosia. Korvatunturi oli ihmeellinen paikka jo ennen ruskeasilmäisiä tonttupoikia.

Opettaja Punakynä saapui luokkaan kantaen paksua vihreä kantista kirjaa, jonka kannessa luki kultaisilla kirjaimilla Tonttujen Historia Kautta Aikojen.

4. luukku