Lumenvalkea: 2. luukku

Aamulla Silmu ei heti muistanut, missä hän oli. Hänen katseltuaan hetken ympärilleen, Silmu huomasi sängyn päätyyn viikatun vihreän tonttupuvun. Korvatunturi! Miten Silmu oli saattanut unohtaa.

Yöllä Tuiske oli opastanut Silmulle vuoteen ja antanut tytölle seuraavalle päivälle vaatteet. Harjattuaan pikaisesti hampaansa ja letitettyään valkoiseksi muuttuneet hiuksensa, Silmu veti pikaisesti ylleen vihreän tonttupuvun. Samassa Säihke astui koputtamatta sisään Silmun huoneeseen, kantaen punaisia huopakenkiä.
- Tarvitset näitä, Säihke sanoi ja ojensi kenkiä kohti Silmua.
Silmun vedettyä kengät jalkaansa he suuntasivat askeleensa kohti Suurella Tuvalla tarjoiltavaa aamiaista.

Silmu laski höyryävän puurolautasen pitkälle puiselle pöydälle ja istuutui aivan Säihkeen viereen. Pian pöytään istui muita vanhempia tonttuja, jotka keskustelivat vilkkaasti joulukuun kiireistä.
- Kas Säihke, kukas vieressäsi istuu? Sahramiksi esittäytynyt leipojatonttu kysyi kääntyen keskustelusta Säihkeen puoleen.
- Silmu, Säihke sanoi nopeasti.
- Mistäs sinä tulet? Sahrami kysyi tarkastellen Silmua.
- Keravalta, Säihke vastasi ujostellen.
- Sinä otit sitten taas itsellesi suojatin, Sahrami hymähti Säihkeelle.
- Mutta tervetuloa minun puolestani Korvatunturille, Sahrami kääntyi takaisin Silmun puoleen ja jatkoi – Tule jossain vaiheessa käymään leipomolla, niin opetan sinulle maailman parhaan piparitaikinan reseptin.

Silmu hymyili vastaukseksi Sahramille ja syventyi puurolautasensa ääreen. Säihke ja Sahrami löivät vetoa yhdessä muiden tonttujen kanssa vuoden suosikkilahjasta, eikä Silmu voinut olla miettimättä millä perusteella jokin vanhempi tonttu oli aivan varma, että joulun suosikkilahjaksi valikoituisi jälleen itkevä mollamaija.

Silmun lapsuuden joulut olivat kaikki noudattaneet samaa kaavaa. Aamulla äiti oli keittänyt kaakaota ja koko perhe oli kokoontunut television ääreen katsomaan Joulupukin Kuumaalinjaa. Päivemmällä he olivat lähteneet käymään haudoilla ja sytyttäneet kynttilöitä ikkunalle. Silmu oli myös rakentanut yhdessä veljensä kanssa lumilyhdyn ja kun he olivat tulleet sisälle hytisevinä ja märkinä, oli äiti laittanut valmiiksi jouluruuan. Jouluruuan aikana kuusen alle oli ilmestynyt kasa lahjoja ja loppu päivä oli kulunut katsellen televisiota ja lahjoja availlen.

Silmu pyyhkäisi poskelle vierineen kyyneleen ja keskittyi taas keskusteluun. Viimein pöydät alkoivat tyhjentyä, joten Silmu ja Säihke nousivat muiden mukana. Silmun vielä kietoessa kaulahuivia tiukemmin ympärilleen, Säihke keskusteli selvästi postitontun kanssa.
- Tämä tässä on Manteli, Säihke esitteli isoa postisäkkiä kantavan tontun Silmulle.
- Ja tämä tässä on Silmu, Säihke jatkoi.
Manteli nyökkäsi Silmulle tervehdykseksi ja jatkoi kohti Joulupukin Kutomoa.

- Minä ajattelin, että voisin näyttää sinulle Korvatunturin paikkoja, Säihke kertoi suunnitelmistaan avatessaan samalla ovea hyisevään tuuleen.
- Sopii, Silmu vastasi.
Säihke osoitti kädellään vasemmalle kohti pienen mäen päällä näkyviä taloja. Vihreisiin tonttupukuihin pukeutuneet tytöt kiirehtivät kohti mäkeä puhumattomina.

Mäen päällä Säihke avasi oven, jonka yläpuolella oleva kyltti ilmoitti paikan olevan Lelupaja. Sisällä pajassa oli kova meteli, tontut istuivat riveissä kasaamassa leluja ja salin perällä istui kikkarapartainen tonttu laskemassa pitkiä listoja yhteen.
- Kuten arvata saattaa, täällä kasataan suurin osa lapsille menevistä lahjoista, Säihke kertoi pajasta.
- Tuo tuolla perällä istuva tonttu on Kitinä, se pitää yllä kuria ja järjestystä.
- Kitinä näyttää huonotuuliselta, Silmu huomautti.
- Se on sellainen aina, varsinkin joulukuussa, kun työtä on eniten.

Säihke vilkutti Kitinälle ja he jatkoivat matkaansa kohti Lelupajaa vastapäätä olevaa rakennusta. Sisään astuttuaan Silmulle paljastui, että paja oli jonkinmoinen elektroniikkatehdas. Jokainen nurkka oli täynnä kaikkea kännyköistä pieniin robottiukkoihin.
Silmu meni tutkimaan tarkemmin nurkkaan heitettyä kävelevää kelloa.
- Älä koske siihen! Joku tontuista huusi, juuri ennen kuin kellon kappaleet lensivät ympäri pajaa.
Yksi muttereista osui keskelle Silmun otsaa, johon nousi punoittava kuhmu.
- Suurin osa nurkkaan heitetyistä tavaroista on rikkinäisiä, Säihke sanoi selvästi pahoitellen tilannetta.

Säihke vilkutti taas jollekin tontulle ja johdatti Silmun pihan perällä sijaitsevalle ovelle.
- Ajattelin, että minun ei olisi tarvinnut esitellä tätä osaa Korvatunturista vielä, mutta kun kerran sait kuhmun otsaasi, Säihke selitti ja avasi raskaalta näyttävän puisen oven.
- Kilinä! Säihke huusi.
Pian silmälasipäinen stetoskooppia kaulassaan kantava tonttu ilmestyi kulman takaa.
- Silmu sai äsken Elektroniikkapajalla mutterista otsaansa, Säihke selitti ja vilkaisi huolestuneena Silmun otsaan kohonnutta kuhmua.
- Jaahas, tulehan Silmu peremmälle, niin laitetaan kuhmulle salvaa, Kilinä sanoi ja viittoi kohti perimmäistä huonetta.
- Sinä voit odottaa tässä, Kilinä sanoi vielä Säihkeelle ja kiirehti Silmun perään.

Kilinä kiipesi tikapuille ja valitsi korkeilta hyllyiltä pienen salvapurkin.
- Tämän pitäisi kadottaa kuhmu, Kilinä sanoi ja siveli voidetta Silmun otsalle.
- Mmm, Silmu hymisi haistaessaan rosmariinin ja hunajan.
- Miten olet viihtynyt Korvatunturilla? Kilinä jutteli samalla, kun tarkisti Silmun vointia aivotärähdyksen varalta.
- Hyvin, ainakin toistaiseksi, on ollut niin paljon nähtävää.
- Totta, Kilinä sanoi ja sammutti taskulampun valon. – En ainakaan nyt löydä aivotärähdyksen merkkejä, mutta jos olosi huononee, tule käymään uudelleen.

Seuraavan tunnin aikana Säihke kuljetti Silmua Tonttuparturissa, Keksijäpajassa, Kokeilutehtaassa ja he olivat juuri menossa kohti Postitoimistoa, kun Silmu törmäsi johonkin ruskeapukuiseen. Silmun vetäydyttyä kauemmaksi, tyttö huomasi ruskeapukuisen olennon olevan lähes saman ikäinen tonttupoika.
- Anteeksi, Silmu sanoi ja huomasi sydämensä hyppivän kurkussa.
- Ei se mitään, tonttupoika totesi
- Värri, Tonttupoika esitteli itsensä.
- Silmu.

Värri kertoi olevansa kiireinen ja jatkoi matkaansa jäämättä juttelemaan sen pidemmin. Silmu ei kuitenkaan yrityksistään huolimatta saattanut unohtaa tonttupojan ruskeisiin silmiin sopivia vaatteita. Hän unohtui ajatuksiinsa niin, että havahtui vasta, kun Tuiske koputti Silmua olalle.
- Miten päivä meni? Tuiske huusi Suuren Tuvan puheensorinan yli.
- Kiitos hyvin, Silmu vastasi.
- Säihke kertoi, että olit saanut elektroniikkapajalla kuhmun, mutta en minä näe mitään, Tuiske vilkuili helpottuneena Silmun otsaa.
- Kilinä laittoi siihen jotakin salvaa, jossa oli rosmariinia ja hunajaa, Silmu vastasi ja kosketti otsaansa, jossa ei tuntunut enää kuhmua.
- Se selittääkin paljon, Tuiske sanoi ja nyökkäsi.

Silmu söi ateriansa hiljaisena ja katseli, kun Tuiske vilkuili omituista kelloaan.
- Miksi kellossasi on noin paljon viisareita? Silmu kysyi uteliaana.
- No katsos, Tuiske käänsi kellon Silmuun päin. – Tässä on kaikki maailman aikavyöhykkeiden tuntiviisarit, minuuttiviisari sekä viisari, joka näyttää kuinka monta yötä on jouluun.
- Etkö sinä mene sekaisin? Silmu kysyi hämmentyneenä.
- En lainkaan, kaikilla viisareilla on oma värinsä, Tuiske selitti. – Esimerkiksi tämä tässä, tämä valkoinen, edustaa aikavyöhykettä nolla.
Silmu nyökkäsi ymmärtäväisenä.

- Haluaisitko jo muuten aloittaa huomenna tonttukoulussa? Tuiske kysyi vaihtaen aihetta.
- Miksi ei, Silmu sanoi ja nyökkäsi.
Kun Silmu kelasi kulunutta päivää taaksepäin, hän muisti kävelleensä yhdessä Säihkeen kanssa punaiseksi maalatun talon ohi. Sen katolla oli ollut suuri kyltti, jossa oli lukenut Joulupukin tonttukoulu, kaikki luokka-asteet. He eivät olleet kuitenkaan menneet sisälle, koska tonttukoulun opettaja, tonttuneiti Punakynä, olisi suuttunut oppitunnin keskeytyksestä.
- Minä ilmoitan asiasta siis tonttukoulun opettajalle, Tuiske sanoi.
- Kai tiedät kuka opettaja on? Mies vielä jatkoi.
- Tonttuneiti Punakynä, Silmu nyökkäsi.


Illalla, kun Silmu oli jo syvässä unessa, hiipi Säihke käymään Silmun huoneessa. Hän oli unohtanut taskuunsa postitonttu Mantelin antaman kirjeen. Säihke jätti kirjeen Silmun yöpöydälle, silitti kevyesti Silmun poskea ja sulki oven hiljaa perässään.

3. luukku