Saari:Lähtö

              Perheemme oli jo vuosikausia asunut tällä saarella, täällä asui tosin muitakin, mutta perheeni oli yksi ainoista lapsiperheistä, joka täällä asui. Nyt minä olin jättämässä saaren ja muuttamassa mantereelle, sisäoppilaitokseen.
               Se pelotti minua jonkin verran - vaikka en sitä ääneen myöntänytkään. Oli kuitenkin erilaista olla suuressa koulussa kuin pienessä kyläkoulussa, jossa vain muutama kymmenen oppilasta. Salainen toiveeni oli kuitenkin ollut, että olisin päässyt mantereelle kouluun.
               Matka valmistelut oli aloitettu hyvissä ajoin, pari kuukautta ennen lähtöpäivää, tätä päivää. Minulla olisi kaksi päivää tottua tuohon kouluun ja sitten se alkaisi. En tiennyt miten tulisin sopeutumaan sinne.
               Istuin tapani mukaan kalliolla, josta näki avomerelle, vaikka aallot olisivat rajujakin se olisi silti rauhoittava näky. Villi meri ympärillä, lyömässä vasten vahvaa kalliota, keskellä ihminen, niin sen olin nähnyt viime yönä unissani. Pystyin kuvittelemaan sen näyn vieläkin.
               Polulta, joka kiemurteli selkäni takana kuului askeleita, ne olivat minulle todella, todella tutut askeleet, ne kuuluivat Tuulille. Tuuli kapusi viereeni kalliolle istumaan ja oli aivan hiljaa, se oli hänen tapansa jättää hyvästit. me molemmat tiesimme, että jos puhuisimme sanaakaan alkaisimme itkeä.
               Tuuli oli yksi ainoista ihmisistä, joka oli minulle niin rakas tällä saarella, että hänestä eroon joutuminen sattui. lähtisimme täysin ei puolille mannerta, näkisimme vain lomilla.
                Katsahdin kelloon ja tajusin, että minun pitäisi lähteä, että ehtisin lautalle. Nousin ylös ja Tuulikin nousi, kuljimme matkaa koteihimme hiljaisuuden vallitessa, koko ajan oleva hiljaisuus ei haitannut minua.