Kirjoituspiiri irvikissat: novelli nro. 6.

Tämän kertainen aihe oli valita jokin sitaatti ja yhdistää se jotenkin tekstiin. Deadline meni jo aikoja sitten, mutta sain kirjoitettua nyt piirin heräillessä taas eloon. Teksti on kirjoitettu tajunnanvirtana, eli saattaa olla hämmentävää luettavaa.
-----

Niin paljon työtä, paljon, paljon.

Tuskin minua kukaan rakastaisi.

Lapset ne sitten eivät ikinä opi laittamaan pyykkejä pyykkikoriin. 

Eihän tällaisesta vanhasta kääkästä välitä kukaan.

Viljo se on taas unohtanut matematiikan kirjan kotiin. Taitaa poika taas tosissaan jäädä luokallensa. Taitaa kapinoida isäänsä vastaan. Kai siitäkin pitäisi vielä huolehtia.
Mietteitä naisen mielestä

Taas on sukatkin jätetty lattialle, ja päiväpeitto jätetty oikomatta. Pitäisi vielä tiskata ja laittaa makaronilaatikko uuniin ennen kuin lapset tulevat koulusta. 

Onkohan sitä ikuista rakkautta olemassa?

Herran jestas, minunhan piti perua se Aavan hammaslääkärikin

Mitä se Astrid Lindgrenkin joskus sanoi? Ensimmäisestä ja viimeisestä rakkaudesta taisi jotain puhua.

Tulisikohan se naapurin nuori Joonas pientä palkkaa vastaan leikkaamaan nurmikon? Komea sekin poika on, isäänsä tullut.

Tulisikohan se Joonaksen isä, Juhanikos se oli, joskus kahville? 

Niinhän se meni. ”Ensimmäinen rakkaus tuntuu viimeiseltä ja viimeinen ensimmäiseltä.” Mutta, oliko se sittenkin Toven sanoja?

Voisihan sen Juhanin kahville pyytää, jos vaikka miehenkin saisi. Raitis se on ja savuton.  Komeakin… vaikka on alkanut jo harmaantua. 

Kyllä se kuitenkin taisi olla Astridin sanoja. Tai, onko sillä lopulta hirveästi väliä.